Tukkilaiselämä tulee takaisin

19.1.2016

Muutan tammikuun lopussa Helsingistä Inariin vuodeksi. Paikallislehden työpaikkailmoitus huusi lokakuussa nimeäni, ja vastasin kutsuun. Perhe ja ystävät jäävät 12 tunnin automatkan tai kalliiden julkisen liikenteen yhteyksien päähän. Jos muuttaisin saman verran etelään, olisin Ukrainassa.

Nykyisessä lama-Suomessa ihmiset näyttävät olevan haluttomia muuttamaan työn perässä, ovat ainakin Yle ja Helsingin Sanomat raportoineet. Suomalaiset ovat vastahankaisia muuttamaan sekä maalle että kaupunkiin. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriö kertoo muuttoliikkeen hidastuneen 2010-luvun alussa.

Muuttohaluttomuus johtaa osaltaan siihen, että joidenkin alojen ja maakuntien kohdalla puhutaan kohtaanto-ongelmasta: töitä olisi, mutta työn tekijät ovat – ilmeisesti työttöminä – toisaalla.

Myös Jako kahteen? -tutkimushaastatteluissa on tullut esille, että nuoret eivät ole erityisen hanakoita muuttamaan uusille paikkakunnille. Opiskelujen perässä voidaan kyllä muuttaa, väliaikaisesti. Samoin ulkomaille. Ilmeisesti nuoret näkevät vaihto-opiskelun elämyksenä ja hyödyllisenä, mutta eivät kotimaassa liikkumista.

 

Itse en muuta pakosta vaan intohimosta. Teen koulutustani vastaavia töitä eli journalismia tällä hetkellä mieluiten Ylä-Lapissa. Alue on täynnä sellaista, joka innostaa ja kiehtoo minua: maankäyttökysymyksiä, vähemmistöasioita, periferiaa. Lisäksi uskon paikallisjournalismin tärkeyteen. Muun muassa näistä syistä olen työskennellyt Inarissa aiemminkin, eli paikka on tuttu.

Kyseessä on väliaikainen ratkaisu. En edelleenkään halua sitoutua yhteen työpaikkaan ja arvostan vapautta ja vaihtelua toistaiseksi enemmän kuin kiinteää kuukausipalkkaa. Y-sukupolvelle tämä lienee tyypillistä, pakosta tai ei. Työnantajani on joustava. Hän ymmärtää, että nuori ihminen ei halua pysyä aloillaan kovin kauaa eikä oleta minun viipyvän vuotta pidempään.

Tämä kaikki tekee muuttamisesta henkisesti aika helppoa, vaikka muuttosuunta onkin vastavirtaan, pois etelästä ja kaupungeista.

 

Omalla alallani kohtaanto-ongelma on todellinen erityisesti kesällä: maaseudun pikkulehdetkin tarvitsevat kesätoimittajia, mutta journalistiikan opiskelijat haluavat jo ensimmäiset kesätyöpaikkansa isoista medioista pääkaupunkiseudulta.

Kohtaanto-ongelman paraneminen ei ratkaise työttömyysongelmaa, eivätkä täyttämättömät työpaikat välttämättä ole vakituisia. Ehkä kuitenkin se, että työn luonne joka tapauksessa muuttuu pätkittäiseksi ja hetkelliseksi, vilkastaa jossakin vaiheessa myös muuttoliikettä, saa ihmiset muuttamaan töihin myös vieraalle paikkakunnalle. Ehkä tulevaisuudessa ei enää yritetäkään kotiutua tiukasti siihen kaupunkiin, josta kerran on löytynyt töitä. Ikään kuin siirrytään ajassa sata vuotta taaksepäin, jolloin tukkilaiset liikkuivat paikkakunnalta toiselle kirjaimellisesti työn perässä.

Voi olla hyväkin niin. Suomi on iso ja monimuotoinen maa, ja aika iso osa kiinnostavista asioista sijaitsee muualla kuin puolentoista kilometrin säteellä Pitkältäsillalta.

 

Tuija Sorjanen

facebooktwittergoogle_pluslinkedin