Pohjoisen nuori on aina matkalla jonnekin

16.05.2016

Barentsin alueen nuoria koskeva tutkimus julkaistiin Inarissa perjantaina 13. toukokuuta. Heti tilaisuuden aluksi tutkija Tomi Kiilakoski totesi, että tähän saakka nuorisotutkimuksessa on käsitelty lähinnä kaupunkilaisia nuoria. Hänen mukaansa pohjoisen nuorista ja siitä, millainen kasvuympäristö pohjoinen on, tiedetään aika vähän. Näin varmasti on, kun etelässä ei muutenkaan tiedetä pohjoisen arjesta juuri mitään. Helposti sorrutaan joko susirajan […]

Tukkilaiselämä tulee takaisin

19.01.2016

Muutan tammikuun lopussa Helsingistä Inariin vuodeksi. Paikallislehden työpaikkailmoitus huusi lokakuussa nimeäni, ja vastasin kutsuun. Perhe ja ystävät jäävät 12 tunnin automatkan tai kalliiden julkisen liikenteen yhteyksien päähän. Jos muuttaisin saman verran etelään, olisin Ukrainassa. Nykyisessä lama-Suomessa ihmiset näyttävät olevan haluttomia muuttamaan työn perässä, ovat ainakin Yle ja Helsingin Sanomat raportoineet. Suomalaiset ovat vastahankaisia muuttamaan sekä maalle että […]