Kompastelua ja ketteryyttä: nuori aikuinen omaksuu yrittäjyyden henkensä kaupalla

8.2.2017

Yhteiskunnassa on laajasti levinnyt diskurssi eli tunnistettava puhetapa, jonka mukaan nuorten aikuisten – kuten itse asiassa kaikkien muidenkin – tulisi olla yrittäjämäisiä. Nuorissa nähdään potentiaalia, joka on saatava esiin, mutta osasta ollaan myös huolissaan nuoria koskevissa poliittisissa dokumenteissa (Nikunen 2016). Kaikilla oppiasteilla opetetaan yrittäjämäistä asennetta, jolla tarkoitetaan yksilön kykyä muuttaa ideat toiminnaksi ja taloudelliseksi arvoksi, suunnitelmallista verkostoitumista, innovaatiokykyä, riskinottohalukkuutta, itsensä ja muiden johtamista sekä tavoitteellisuutta (Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat 2009). Tarkoituksena on aikaansaada sekä konkreettista uutta yritystoimintaa että uudenlainen ajattelumalli: ”tuloksena syntyy yritteliäisyyttä kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja myös yritystoiminnan vahvistumista ja uutta yritystoimintaa” (mt.)
Nämä sinänsä tavoiteltavat ominaisuudet voivat kuitenkin olla seurauksiltaan ongelmallisia. Tavoitteet eivät näytä yksinkertaisimmillaan tarkoittavan sen kummempaa kuin elämänhallintaa. Siihen liittyvät vuorovaikutuksen ja itsensä johtamisen taidot sekä halu kohdata muutokset innostavana haasteena eivät kuitenkaan ole yhtä helppoja toteutettavia kaikissa elämäntilanteissa ja millä tahansa kotitaustalla ja elämänhistorialla. Sosiaaliset erot ohjaavat, kuinka helposti yksilö solahtaa kilpailuyhteiskunnan yrittäjämäiseksi kansalaiseksi (Komulainen ym. 2010).
Yrittäjämäisyysvaatimusten taustalla ovat työelämän ja talouden vaateet talouskasvusta, ja nämä vaatimukset voivat ohittaa yksilön edut. Yksilön on opittava tarvittavat taidot oman etunsa nimissä, melkein kuin ”henkensä kaupalla”. Oppimattomuus voi kostautua vakavina hyvinvointiongelmina ja syrjäytymisenä. Suurimmassa riskissä ovat sellaisista sosiaalisista taustoista tulevat nuoret, joille parhaiden puoliensa esittäminen, sosiaaliset taidot ja tietoinen eteenpäin pyrkimys eivät ole kotoa luontevasti mukana kulkeneita taitoja. On mahdollista esittää kritiikkiäkin yrittäjämäisyyttä kohtaan, mutta hallitsevan diskurssin vastustus ei vaadi pelkästään ”kanttia” vaan monipuolisia pääomia.

Useimmat käyttävät hallussaan olevia sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia pääomia selviämiseen ja menestymiseen nykyisessä työelämässä. Kuitenkaan kyky uudistua, innovoida ja ottaa haasteita vastaan ei kulje käsi kädessä halun kanssa. Eräässä aiemmassa tutkimuksessani alastaan innostunut nuori, korkeakoulutettu yrittäjäpari veti tiukkaa rajaa innostumisdiskurssiin, jossa olisi tartuttava joka ikiseen havaittavissa olevaan ideaan. Haastattelemilleni yrittäjille oli tärkeää, että yrityksen harjoittamat aktiviteetit tuntuivat yrittäjistä itsestään mielekkäiltä: ”Ei, ei innostuminen oo uskottavaa jos sä joudut sitä kehittää ittestäs et nyt mä innostun. Jos ei innosta ni ei innosta.”
Samoin Jako kohteen –projektin nuorten aikuisten haastatteluissa näkyi eroja suhteessa paitsi kykyyn, myös haluun omaksua yrittäjämäinen – itseään johtava, muutoshalukas ja innovatiivinen – puhetapa.
Jako kahteen –projektissa on tehty haastatteluja 40 nuoren aikuisen kanssa. Tutkimuksen osallistujat on rekrytoitu monesta suunnasta. Heitä on tullut mukaan kuntouttavan työtoiminnan piiristä, yliopistosta painottuen kansainvälisessä opiskelijavaihdossa olleisiin, ammattikorkeakoulusta, kasvuyrittäjyystapahtumiin osallistuneista sekä työelämässä tai yrittäjinä toimivista. Tarkasteltavanamme on näin olleen monipuolinen joukko alle 30-vuotiaita naisia ja miehiä. Taustoiltaan he ovat masennuksen kanssa kamppailevia, maahanmuuttajia, varakkaista johtajaperheistä, työväenluokasta, rikkinäisistä kodeista ja monipuolista sosiaalista pääomaa kartuttaneista piireistä. Heidän kaikkien tulisi selvitä suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä, vaikka heidän todellisuutensa ovat hyvinkin erilaiset ja mahdollisuutensa eriarvoiset.
Jaottelen seuraavassa projektissa haastateltuja nuoria sen mukaan, miten he suhtautuvat yrittäjyyteen (toimeentulomuotona) ja varsinkin yrittäjämäisyyteen (asenne). Näistä ei ole haastatteluissa useinkaan suoraan kysytty, ja haastateltava saattaa samassa haastattelussa esittää monia näkökulmia aiheeseen. Luen siis haastatteluaineistoa tulkiten haastateltavien kertomaa monipuolisesti.

Kieltäytyjät

Varsin suuri osa nuorista aikuisista, sen paremmin naisista kuin miehistäkään, ei asetu yrittäjämäisen toimintatavan diskurssiin. Erotan perusteluissa kahdenlaisia syitä. Ensinnäkin on heitä, joiden haastattelun perusteella tietoinen yrittäjämäiseksi oppiminen ei ole ajankohtaista, koska ylipäätään selviytyminen tavallisesta arjesta on heillä tällä hetkellä vaikeaa. Toiseksi on heitä, joiden ajatus hyvästä työelämästä on toisenlainen. Molemmat tunnistavat nuoriin aikuisiin kohdennettuja ja työmarkkinoilla menestymiseen tarvittavia odotuksia, mutta menestysdiskurssi tuntuu puhuvan varsinkin ensimmäisestä ryhmästä ohi. He tietävät olevansa yhteiskunnallisen huolen kohteena. He toteavat muun muassa, että ”mä oon aika vanha [27 v.] ja täs iäs ei pitäis olla tässä tilanteessa”. Näiden nuorten elämänhallintaa vaikeuttaa usein masennus ja he ovat usein työllistämistoimien ja erilaisten sosiaaliviranomaisten avun piirissä. Heidän lähipiirinsä ei ole pystynyt heitä auttamaan, vaikka joidenkin kohdalla yritystä on ollut.
Masennus tekee aloitekyvyttömäksi, vaikeuttaa suuresti elämänhallintaa ja asettaa syrjäytymisuhan alle. Vaikka haastateltavistamme ani harva tunnustaa itse koskaan olleensa syrjäytynyt, ei oma ongelmallinen tilanne silti tunnu mukavalta: ”Tietysti vaik ei ajattelis muitten ja yhteiskunnan odotuksia niin, kylhän se ois silti varmaan ehkä kivempi et ois vähän mielekkyyttä elämässä”. Mutta koska he eivät tiedä, mikä toisi mielekkyyttä tai miten pystyä hallitsemaan koko elämäänsä, peilistä ei katso menestyjän kuva.
Toinen tapa kieltäytyä yrittäjämäisestä asenteesta tapahtuu tietoisemmin. Näillä nuorilla aikuisilla olisi kykyjä ja tällä hetkelläkin voimia ottaa käyttöön tai hankkia yrittäjyysideaalin mukaisia ominaisuuksia. Kuitenkin heidän työnteon ideaalinsa on toisenlainen. He eivät koe, että toimeliaisuutta, aktiivisuutta ja eteenpäinpyrkimystä korostava ura olisi heitä varten:
”[E)mmä oo oikein semmonen uraihminen sillain että mä menestyisin koskaan jollain tai pyrkisin menestymään jollain uralla tai siis nousemaan johonkin vaikkapa esimiesasemaan tai sitten että emmä oo kiinnostunu yrittämisestä tai mistään tällasesta. Mä haluun vaan […] jotain semmosta omaa luovaa juttua”
Tämän toteaa tällä hetkellä työllistämistoimien piirissä oleva nuori mies. Samansuuntaisesti ajattelee myös yhteiskuntatieteitä yliopistossa opiskeleva mies:
”[E]hkä tässä on vähän semmonen ongelmakin että ei oo sellasta kunnianhimoa tai mitään semmosta päämäärää että, missä mä haluaisin olla joskus vaan silleen että haluais elää rauhassa ja, tehä jotakin työtä ja, olla silleen normaalisti.”
Moni toivoo, että työ ei veisi kaikkea aikaa, vaikka olisikin kiinnostaa. Samalla moni pelkää, että kohtuullinen työmäärä ei ole mahdollista alalla, johon tarvitaan pitkä koulutus. Jarrua saa laittamaan esimerkiksi jo koettu masennus tai loppuunpalaminen.

Yrittäjähenkiset

Toiseksi löydän haastateltavien joukosta ihmisiä – en tosin kovinkaan montaa – jotka ovat yrittäjämäisiä hyvin konkreettisesti: nämä nuoret naiset ja miehet saavat tuloja yrittäjyydestä, ovat läheisesti kytkeytyneet yrityksiin esimerkiksi osakkaina, ovat opiskelleet tai opiskelemassa yrittäjyyttä ja he suunnittelevat uraa yrittäjänä. Muutamat korkeakoulutetut nuoret ovat aloittamassa yrittäjän uralla nimenomaan siksi, että he ovat innostuneita kehittämään kiinnostuksen kohteitaan taloudelliseksi toiminnaksi mutta myös siksi, että pitkällä tähtäimellä vain taivas on rajana heidän mahdollisuuksilleen menestyä ja myös vaurastua. Jotkut kokevat, että työtä, jota he todella haluavat tehdä, voi tehdä vain yrittäjänä: ”Mä haluun tehdä tätä mitä mä haluan tehdä ja, mä koen että mä oon siinä hyvä ja et se on mun juttu ja että ihmiset voi siitä hyötyä, ja niin pois päin niin, parhaiten mä nään et se onnistuu tällä tavalla”.
Joitakin töitä voi realistisesti todellakin tehdä vain yrittäjä, esimerkiksi käsityöaloilla, mutta suinkaan kaikkia tämä tosiasia ei saa säntäämään yrittäjiksi, sillä yrittäminen vaatii monipuolisia taitoja pelkän varsinaisen alan osaamista.
Muutaman vuoden yrittäjänä toiminut nuori ammattikoulutettu ja konkreettista ruumiillista työtä tekevä nainen osoittaa suurta ylpeyttä, kun on omalla työllään ja ongelmallisesta taustasta huolimatta luonut taloudellisestikin kohtuullisesti pärjäävän yrityksen. Tuntuu, että yrittäjänä hän on saanut itsekunnioitusta ja menestystä, jota muuten ei olisi saavuttanut. Ahkeruus ja sinnikkyys on palkittu: ”mä en oikeesti tienny mitään [alan yrittäjyydestä]. En mitään. Mä oon joutunu kaikki opetteleen täs itte, niin se on se miks mä sanon aina noille [harjoittelijoille] et ei ole helppo tie mut oikeesti kyl sä, saat nostaa itelles viel hattua.”

Ketterät menestyjät ja paremmin tekemisen riskit

Vaikka moni vastustaa, erotan haastatteluissa paljon myös niitä, jotka ovat valmiita omaksumaan yrittäjyysideaalin omaksi toimintatavakseen. Yrittäjämäinen ajattelu on toisinaan innostunutta, pitkäaikaista ja ehkä itsekin edistettyä. Toisinaan se on enemmän pakotettua: tosiasiat ajavat siihen, että on opittava tuomaan itseään esille, kartutettava ansioluetteloa ja seurattava, mitkä ovat tulevaisuuden menestyviä aloja. ”Olen vain töissä täällä” -asenteella ei pärjää vaan on oltava innokkuutta, ahkeruutta ja kykyä johtaa itseään.
”Et mullakin siis kaikki on yhtä isoo aikatauluu niin sun on osattava pitää kaikki asiat tosi hyvin paketissa ja olla oman ittes sellanen johtaja ja antaa sellasia niin ku organisatorisia kykyjä tosi hyvin. ”
Tämän asenteen avulla monet toivovat tekevänsä myös ’hyvää’, eivät vain uraa. Merkityksellisen ja edes pienessä mittakaavassa maailmaa muuttavan työn mainitsevat varsinkin korkeakoulutuksessa olevat: ”[V]aikka jos on joku kehityshanke tai joku ni, se et siitä saa konkreettisesti jonkun asian, toimimaan paremmin tai, jotenki, jonkun uuden jutun, joka hyödyttää. Ja sillä tavalla auttaa kaikkia muita.”
Vaikka en lukenut haastatteluja tässä vaiheessa sukupuolen näkökulmasta, osoittautui, että yhtä lukuun ottamatta yrittäjämäisyyden vaatimuksissa luovijat ovat naisia. Tätä ryhmää luonnehtii feministisen kulttuurintutkijan Angela McRobbien (2015) esittämä ”can and must do better” –eetos. Se viittaa siihen, että naiset asetetaan ja he asettuvat asemiin, jossa he näyttävät menestyvän, mutta samalla ovat mukana tuottamassa uutta pysyvyyttä: antifeminististä tilannetta, jossa menestyjä on innovatiivinen, laskelmoiva individualisti. Hän kilvoittelee koko ajan itsensä kanssa kohti parempaa suoriutumista ja kilpailee samalla muita vastaan. Aineistossa onkin ääniä, joiden mukaan jokaisen täytyy ”tuottaa yhteiskunnassa jonkinlaista arvoo”. Vaarana on paitsi solidaarisuuden puute, myös yksilöiden sairastuminen keskiluokkaiseen täydellisyydentavoitteluun.
Kun yhteiskunnan henki on se, että omat pärjäämisen tiet on etsittävä itse, vaatimusten läpi on luovittava yksilönä ja kilpailullisuus on omaksuttu hallitsevaksi toiminnan tavaksi, näkyy uusliberalistisen talouden tarjoama epävarmuus ja epäjatkuvuus siinä, että asemiaan on varmisteltava jatkuvasti. Menestykseen pyrkivien naisten on säädeltävä itseään. He myös sukupuolten perinteisen työnjaon takia helpommin ryhtyvät itsesäätelyyn ja saattavat saavuttaa menestystä näin. Heiltä edellytetään edelleen toisten miellyttämistä, palveluasennetta, joustavuutta ja valmiina oloa eli työtapaa, jossa on piirteitä naisten perinteistä kotityöstä (Jokinen 2005). Työ on yhä enemmän myös prekaaria eli epävarmaa ja epätyypillistä ja edellyttää koko sukupuolistetun ja seksualisoidun persoonan käyttöä. Nämä ominaisuudet koskettavat yhä useammanlaisia töitä ja myös miehiä, vaikka ovat perinteisesti luonnehtineet naisten työtä. Ehkä tämän taustan takia haastateltavistamme erityisesti naiset olivat jo sulauttaneet yrittäjämäisyyden osaksi työidentiteettiään.

Hanna-Mari Ikonen

Kirjallisuus:
Jokinen, Eeva (2005). Aikuisten arki. Gaudeamus, Helsinki.
Komulainen, Katri, Keskitalo-Foley, Seija, Korhonen, Maija & Lappalainen, Sirpa (toim.) (2010) Yrittäjyyskasvatus hallintana. Vastapaino, Tampere.
McRobbie, Angela (2015). Notes on the perfect: Competitive Femininity in Neoliberal Times. Australian Feminist Studies 30:83, 3-20.
Nikunen, Minna (2016). Young people, future hopes and concerns in Finland and the European Union: classed and gendered expectations in policy documents. Journal of Youth Studies. Published online: 22 Nov 2016. http://dx.doi.org/10.1080/13676261.2016.1260693
Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat (2009). Opetusministeriön julkaisuja 2009:7. Opetusministeriö, Valtioneuvosto. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm07.pdf?lang=fi

facebooktwittergoogle_pluslinkedin