Hupparipojat ja selfie-tytöt työnhaussa

22.10.2015

Kesätyöntekijät ottavat elimäkeläistä toimitusjohtajaan Kari Aaltoa päähän. Aallon mukaan yksi kesätyöntekijöistä lähetti ensimmäistä työpäivää edeltävänä iltana tekstiviestin:

”Sori, en tulekaan töihin”.

Toisen päättäjäisjuhlinta venähti pitkäksi, ja hän tuli työmaalle vasta tiistaina.

”Hän tuli ja kysyi, että mihinkä lähden hommiin. Vastasin, että kotiisi”, Aalto kertoo Kouvolan Sanomille syyskuun lopulla.

Julkisuudessa on tänä syksynä keskusteltu paljon siitä, miten huonoja työnhakijoita nuoret ovat. Työhakemusten ansioluettelot ovat epäonnistuneita. Nuoret ovat jopa kirjoittaneet väärin niiden firmojen nimet, joihin hakevat töihin.

Kouvolan Sanomien toimittaja toteaa haastattelun alussa, että ”tämä teksti ei ole herkkänahkaisille”. Hän kirjoittaa, kuinka toimitusjohtaja paasaa siitä, että ammattiin valmistuvat ”hupparipoijat” myöhästelevät, laiskottelevat ja käyttävät ylettömästi älypuhelinta.Toimitusjohtaja vaikuttaa itse ottaneen yhteyttä toimitukseen. Ainakin hän on päättäväinen sen suhteen, mistä puhutaan: toimittajan ei juuri tarvitse kysellä. Hänen viestinsä itse asiassa kiiri laajemmallekin yleisölle kuin Kouvolan Sanomien lukijoille, sillä Ilta-Sanomat julkaisi haastattelun lähes sellaisenaan.

Julkisuudessa on tänä syksynä keskusteltu paljon siitä, miten huonoja työnhakijoita nuoret ovat. Työhakemusten ansioluettelot ovat epäonnistuneita. Nuoret ovat jopa kirjoittaneet väärin niiden firmojen nimet, joihin hakevat töihin. Lisäksi nuoret ovat kuulemma surkeita, laiskoja ja nirsoja hakijoita ja tekijöitä. Joidenkin työnantajien julkiset purkaukset on otettu vastaan ilomielin turmeltuneen nuorison haukkumisen hengessä.

Tällaiset jutut voivat antaa nuorille kuvan, ettei kilpailu työpaikoista ole kovaa. Muut hakijat näyttävät epäonnistuvan jo työhakemuksen kirjoittamisessa.

Haastattelin erästä nuorta yrittäjyydestä haaveilevaa opiskelijaa tutkimushakettamme varten. Hän arveli, ettei työnantajilla ole järin korkeita odotuksia nuorten työnhakijoiden suhteen. Hän perusteli kantaansa juuri lehtiuutisilla. Tämä nuori mies selvästi ajatteli osaavansa tehdä paremman hakemuksen ja antaa paremman vaikutelman kuin nuoret keskimäärin – siis nuo julkisuudessa esiintyvät luki- ja käytöshäiriöiset henkilöt.

Lehdissä näytetään tänä syksynä keskustelevan erityisesti työpaikoista, joiden hakijoiksi oletetaan ammattikoulun käyneitä tai työttömiä nuoria miehiä: hupparipoikia. Lehtiartikkeleissa valituksenaiheet olivat osittain samaa sävyä kuin aikuisiakin työttömiä koskevissakin jutuissa. Laiskat työttömät eivät suostu tekemään yrittäjän tarjoamaa työtä yrittäjän tarjoamalla palkalla, joka usein on melko pieni. Joissain tapauksissa lehdessä valittava yrittäjä on tarjonnut vuorotöitä työllistämis- tai harjoittelurahalla, eli yhdeksällä eurolla per päivä. Työttömiä on paljon, mutta jostain syystä rakenteellisia selityksiä ei ole tässä lamassa haettu. Sen sijaan on keskitytty työnhakijoiden syyllistämiseen. Työtä olisi tarjolla, mutta se ei kelpaa, kuuluu viesti.

Toisaalta kyse on nuorten erityisestä mollaamisesta. Se liittyy  perinteiseen tapaan nuorisokulttuuriin ja nuorten aikuisista poikkeavaan tyyliin, kuten kännykän räpläämiseen ja hupparipukeutumiseen. Tatuoinnit ja lävistyksen ovat jo passé. Nuoret ovat laiskoja ja omituisia, ryhdittömiä. Nuoret eivät enää osaa käytöstapoja eivätkä edes lukea tai kirjoittaa. Selitystä nuorisotyöttömyyteen haetaan nuorista ja heidän asenteistaan työtä kohtaan. Asenteet eivät kuitenkaan tutkimusten mukaan ole muuttuneet. Tilastokeskuksen tutkimuspäällikön Anna-Maija Lehdon mukaan nuoret suhtautuvat palkkatyöhön yhtä myönteisesti kuin ennenkin. Ajan henki on yksilöllistyminen. Yksilö on vastuullinen ja syyllinen. Hupparipojista puhuminen tuo mieleen kaikuja Britanniastan luokkayhteiskunnasta ja siellä yleisestä työväen ja alaluokan sekä valkoisen roskaväen haukkumisesta. Huppari symboloi köyhien nuorten nuorisokulttuuria. Tein joskus Googlen kuvahaun sanaparilla ”syrjäytynyt nuori” ja sain tulokseksi lauman hupparipoikia.

Toki some- ja mobiilikulttuuri ovat tuoneet omia kommervenkkejään vuorovaikutukseen. Puhelimeen ei vastata asiallisesti omalla nimellä, kun tuntematon numero soittaa, tai ei vastata lainkaan. Näin väitetään tehtävän joskus silloinkin, kun nuori on hakenut työtä ja oletettavasti odottaa puhelua tuntemattomasta numerosta. Somen itseilmaisun tavat voivat tarttua. Hakemuksiin liitettävät kuvat saattavat olla peilin kautta otettuja selfieitä, jotka eivät heruta potentiaalisilta työnantajilta ainakaan luottamusta ammattitaitoon. Tämä on erityisesti nuorille naisille suunnattua kritiikkiä. Siinäkin voi olla luokkahäivähdys: white trash -naisen ylikorostettu seksuaalisuus ei sovi työelämään.

Nuorisoa työttömyydestään syyllistävässä uutisoinnissa on kyse pikemmin sosiaaliseen tilaukseen vastaamisesta kuin nykynuorten kunnottomuudesta. Nuorten muuttuneet tavat ja alakulttuurit herättävät huolta ja joskus jopa inhoa. Keski-ikäinen keskiluokka rakastaa työväenluokan ja nuorten erikoisten tapojen päivittelyä. Yrittäjät puolestaan haluavat ajaa asiaansa – koulutuksen ja työvoimapolitiikan räätälöimistä yritysten tarpeisiin – myös julkisuudessa.

Minna Nikunen

facebooktwittergoogle_pluslinkedin