Hukassa? Ryhdy superhienoksi

13.4.2017

Jos elämä muuttuu suorittamiseksi ja suorittaminen käy liian raskaaksi, niin sitten pitää vain tehdä omasta elämästä ”superhieno ja ainutlaatuinen”.

Elämäntaito-oppaat ovat olleet suosittua tutkimusmateriaalia työelämän trendien setvimisessä. Oppaat eivät ole tutkimuksemme varsinaista aineistoa vaan olemme haastatelleet nuoria aikuisia. Tiemme on kuitenkin kulkenut oppaiden ja niistä tehdyn tutkimuksen pariin haastattelujen tuottamien yllätysten takia. Haastateltavamme olivat optimistisia, onnellisia ja itsevarmoja. Jos eivät vielä, niin ainakin tulevaisuudessa. Näin siitä huolimatta, että viime vuosina nuorista ja heidän tulevaisuudestaan ollaan oltu lähinnä vain huolissaan.

Erityisen kiinnostavaa on ollut se, että jotkut nuoret kertovat tavoitteekseen elämässä olla onnellinen. Ja moni itse asiassa sanoo olevansa onnellinen jo nyt. Onnellisuuden etsintä ei siis ole tavoitteellista sijoittamista tulevaisuuteen – ainakaan pinnalta katsoen. Toki tätäkin puhetta löytyy, mutta silloin paino on enemmän itsetunnon kehittämisessä ja optimistisessa asenteessa.

Itseapukirjallisuudesta löytyy tämänkin asenteen, onnellisuudentavoittelun kanssa resonoiva sanoma. Aamulehdessä (2.3.2017) haastateltu henkisen hyvinvoinnin valmentaja ja kirjailija Katri Syvärinen haluaa auttaa kanssakärsijöitään. ”Suorittamisesta iloon” –sanoma on suunnattu auttamaan ja lohduttamaan ylisuorittajia. Suorittaminen on asioiden tekemistä muille, siitä pitää päästä eroon ja asettaa oma itse edelle.

Tässä sanomassa on varmaan lohduttavaa voimaa. Syvärisen tarjoama ratkaisu ei kuitenkaan kuulosta kovin rennolta: Jos elämä muuttuu suorittamiseksi ja suorittaminen käy liian raskaaksi, niin sitten pitää vain tehdä omasta elämästä ”superhieno ja ainutlaatuinen”. Suorittamisesta toisenlaiseen suoritukseen?

Individualismi, itseen keskittyminen ja ihmissuhteiden merkityksen puute tuntuvat olevan keskeistä sanomaa. ”Muutamia ihmisiä on kadonnut elämästä (…) Olen päättänyt, että oma itse menee edelle”, Katri sanoo. Ja neljästä tavasta avata elämän solmuja ensimmäinen onkin sen tarkistaminen ”tukeeko ympäristösi tavoitteitasi”. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että pitää päästä eroon niitä ihmisistä, jotka eivät ole kannustavia.

Ihmissuhteita ei täysin kuitenkaan täysin ohiteta. Solmunavaamistapa 3 korostaa sitä, että pitää huolehtia siitä, että arvot toteutuvat jokapäiväisessä elämässä ja todetaan, että jos perhe on listan kärkipäässä, sille tulee varata aikaa. Mutta onko perhe-elämälle omistautuminen sitten vain arvovalinta? Oletettavasti he, joilla on lapsia arvostavat perhe-elämää; se kai on tässä lähtöoletuksena. esitetyn logiikan mukaan tosin perheelle annetaan aikaa vain, jos se tekee elämästä superhienon ja ainutlaatuisen. Etiikka on yksilökeskeistä ja relatiivisuus unohdetaan. Relatiivinen etiikkahan on hoivan, toisten tarpeista huolehtimisen taustalla.

Individualismi kukoistaa malleissa ratkaista suorituskeskeisyyden ongelmia: ”On helppo nukkua yönsä yli, kun tietää toimineensa oikein itseään kohtaan” (solmunavaus 2). ”Pyri muodostamaan itsestäsi käsitys, joka antaa sinulle mahdollisuuksia eikä rajoita” (solmunavaus 4). Perhe näyttäytyy tällaisen ajatusmallin kautta tiirailtuna jonkinlaisena yksilön jatkeena, identiteetin laajentumana.

Toteamukseen, jonka mukaan ”erilaiset roolit ja odotukset estävät ihmistä olemasta aito oma itsensä” on helppo yhtyä. Epäilen kuitenkin, ettei rooleista ja odotuksista pääse täydelleen eroon. Eikö itseohjautuva itseriittoisuuskin ole rooli tai eikö superhienoon ainutlaatuisuuteen liity jotain odotuksia? Koko ajan onnellisena oleminen tuntuu raskaalta tavoitteelta. Sitä paitsi somemaailma on täynnä niitä, jotka performoivat ainutkertaista onneaan tavoilla, jotka eivät sitten loppujen lopuksi ole kovin ainutlaatuisia vaan jollain kummallisella tavalla muistuttavat toisiaan ja tämän hetken ihanteita.

Syvärisenkään sanoma ei ole ainutkertainen vaan samaa tarinaa eri muodoissaan on päässyt lukemaan naistenlehdistä jo joitain vuosia. Ehkä se, mikä tuo helpotusta ulkopäin ohjaavaan suorittamiseen, on laaja näkemys tavoittelemisen arvoisesta elämästä ja menestyksestä. Nyt ei keskitytä pelkkään materiaaliseen tai työelämän menestykseen. Tämän tendenssin on sanottu sopivan erityisesti nuorille naisille, joilla on tai ikään kuin oletetaan automaattisesti olevan vaikeuksia toteuttaa materiaalisen menestyksen vaatimuksia työn ja perheen yhteensovittamisen ja työelämässä esiintyvän sukupuolisyrjinnän takia.

Ehkäpä myös ilon tavoittelu on jotain keveämpää kuin onnellisuuden? Ilossa on enemmän intensiteettiä, kun taas onnellisuus on staattisempi tila. Onnellinen joko on tai ei, eikä sanota että eilen olin onnellisempi kuin tänään. Iloa voi tuntea joinain hetkinä toisia enemmän eikä kukaan ole koko aika iloinen – tai ehkä on, jos on superhieno?


Minna Nikunen

Inspiraation lähteitä:
Andersson, Edith: “Älä huoli,sinä riität kyllä. Aamulehti 2.3.2016.
Goldhil, Olivia: “Positive thinking” has turned happiness into a duty and a burden, says a Danish psychologist. QUARTZ 4.3.2017
https://qz.com/924103/happiness-has-become-an-emotional-burden-says-a-danish-psychologist-svend-brinkmann/
Mäkinen, Katariina (luonnosversio 2017) Negotiating the intimate and the professional in ‘mom blogging’ Tarjottu julkaisuun: The ’new normal’ of working lives: critical studies in contemporary work and employment, toimittajina Susan Luckman ja Stephanie Taylor.

Syvärinen, Katri 2017: Löydä elämän taika. Sisäinen matka suorittamisesta iloon. Helsinki: Otava.

facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Artikkelin avainsanat: